keskiviikkona


Se oli Mustikka joka aloitti, mietti Kookosmaito ja kävi mielessään läpi puolen tunnin takaisia tapahtumia. Kylmät väreet ravistelivat häntä kun pieni ja siro yläkertanaapuri oli tullut huoneeseen ja ripeästi askeltanut Taatelin luo. Kookosmaidolla oli täydellinen tarkkailupaikka. Se katsoi lumoutuneena Mustikkaa, jonka väri oli tänä aamuna erityisen syvä ja kaunis.

Pitäisiköhän yskäistä niin se huomaisi minut? Ei, ei yskäistä, sehän on inhottavaa. Ehkä ihan vain liikahtaa sulokkaasti? Olisinkohan tarpeeksi siro jos spontaanisti pyörähtäisin?

Kookosmaito otti muutaman askeleen sivulle. Huoneessaolijat hiljenivät ja katsoivat häntä uteliaina. Mustikka hymyili ja Kookosmaidon sydän hakkasi lujempaa. Sitten he tanssivat Taatelin ja Sitruunan lyödessä tahtia.

lauantaina

huomenta! avaa vain silmät, on aika nousta. katso vain kelloa, se on jo tarpeeksi. vooi, turha käpertyä enää peiton alle, et sinä enää unta saa, minä pidän siitä huolen.

TÄTÄ MIELTÄ OLI ASTRIDIN KROPPA KLO 7 LAUANTAIAAMUNA 6,5H UNIEN JÄLKEEN. ASTRID EI OLLU SAMAA MIELTÄ, MUTTA TURHAAN.

perjantaina